Asuinympäristöstä on huolehdittava…

Julkaistu:

Asunnon taso on yksi tärkeä kriteeri, siitä kirjoittelin edellisessä kirjoituksessani. Asuinympäristön laatu on toinen asia, jonka pitää painaa vaakakupissa.  Helsinkiin on rakennettava erikokoisia asuntoja erilaisissa rakennuksissa. Joku haluaa asua kerrostalossa, toiselle taas omakotitalo on oma asumismuoto. Kaikelle asumiselle täytyy antaa mahdollisuus.

Helsingin tulee olla tiivisti rakennettu, sillä rakentamisen alaa ei ole loputtomiin. Maapohjaa on kuitenkin vielä käyttämättä, uutta rakennustuotantoa tulee toteuttaa siten, ettei olemassa olevien asuinalueiden omaleimaisuus vaarannu. Asuinalueiden omaleimaisuutta pitää yrittää korostaa ja asukkaiden kiinnittymistä kotiseutuunsa kehittää.

1950–60 – luvulla lähiöt rakennettiin keskelle metsää. Näin oli toimittu myös naapurimaissa, molemmin puolin Suomen; Rakennetaan uusia kerrostalokyliä keskelle metsää. Sinne sijoitetaan päiväkodit, koulut ja ostoskeskukset ja siellä asuvat kaikki onnelliset ihmiset, jotka maaltamuuton seurauksena asettuvat pääkaupunkiin asumaan. Työpaikat sijaitsivat aivan muualla, mikä sai esimerkiksi Itä-Helsingissä aikaan massiiviset ruuhkat Itäväylälle. Aamupäivällä keskustaan päin ja alkuillasta takaisin. (Tähän saatiin helpotusta metron tultua, vaikka osa Itä-Helsingin asukkaista vastustikin sitä vimmatusti!).

” Kylven ilossa, asun Voikilossa
Kopperossa, asunnossa jossa
Voi nukkua ja kylpeä, oon siitä hyvin ylpeä
On puhtaita molemmat neliöt
Ei viihdy siellä loiseliöt
On kiilto parketissa, ruoka supermarketissa.”
– Eppu Normaali – Puhtoinen lähiöni

Kasvoin itse Myllypurossa. Ostoskeskuksessa oli erilaisia liikkeitä, eikä erityisemmin tarvinnut jokapäiväistä elämistä varten lähteä pitemmälle. Jos jotakin ei sieltä saanut, niin Puotinharjussa viimeistään oli kaikkea. Nykyään kaupan palvelut ovat karanneet hypermarketteihin kauas asumisesta ja kaupungin palvelutkin keskittyvät erilaisiin palvelukeskuksiin. Ilman autoa on hankala tehdä edullisia viikon(lopun) ruokaostoksia perheelle. Kun rakennetaan uutta, tulee pohjakerroksiin varata tilaa erilaisille palveluille ja toiminnalle.

Täydennysrakentaminen tuo asuntoja – erinomaista! Mutta kuinka käy palveluiden? Onko niitä lainkaan tulossa? Itäkeskuksen uusi ilme on kiinnostava. Suunnitelmista saa vaikutuksen, että tulossa on todellinen Itä-Helsingin keskus, joka houkuttelee viettämään aikaa.  Sinne on tulossa kaikenlaista uutta ja ihmeellistä, pitää kuitenkin muistaa, että Helsingin varsinainen keskustakin täytyy pitää elävänä.

Kuihtuvatko ostoskeskukset ja niiden kaupat entisestään, kun suuri idän keskus valmistuu? Pakenevatko palvelut sinne?

 Yhtenä suurena huolenaiheena on ollut Vuosaaren alueen täydennysrakentaminen. Suunnitelma on sangen massiivinen, joten esimerkiksi terveyspalveluiden laajuuden on seurattava mukana. Vuosaaren terveyspalveluissa on jo nyt ollut saatavuusongelmia.

Lapsilla tulee olla mahdollisuus saada päivähoitopaikka kodin läheltä ja pienen koululaisen koulumatkan tulee olla sopivan lyhyt ja turvallinen. Nuorisotilat tulee saada kaikkiin kaupunginosiin ja erityisesti nyt korona-ajan päätyttyä tulee nuoriimme kiinnittää erityinen huomio. Täydennysrakentaminen on aloitettava palvelut edellä eikä niin kuin monta kertaa aiemmin – palveluita on saanut odottaa pitkään.

Itse pidän rakentamisesta ylöspäin. Se pitää olemassa olevan kaupunkiluonnon asukkaiden saatavilla ja niin tulee olla jatkossakin. Jossakin vaalikoneessa kysytään, onko täydennysrakentaminen tärkeämpää kuin luonnon säilyminen. Kysymyksen asettelu on väärä. Täydennysrakentaminen ja kaupunkiluonnon monipuolisuus eivät ole toisiaan sulkevia tekijöitä. Suunnittelu pitää vain tehdä järkevästi. Kun on valinnut asuinpaikaksensa esimerkiksi erinomaisen Itä-Helsingin, paikan vähän matkan päässä pääkaupungin sykkivästä keskustasta, pitää voida kuulla linnun laulua ja nähdä vehreää metsää kotiparvekkeeltaan tai patiolta.

Kauopunkimme siisteys jättää usein toivomisen varaa. Nyt korona-aikana olen erityisesti huomannut, kuinka roskaaminen on lisääntynyt.


Kun on päästy kevääseen, niin koirankakkakeskustelu on päässyt vauhtiin. En halua ottaa erityisesti siihen osaa muutoin kuin toteamalla, että pidän itsestään selvänä oman koirani kakan keräämistä. Toisaalla on kirjoitettu, että koiran omistaja tietää hyvin mihin on ryhtynyt, niinpä kakkapussin kuljettaminen roskikseen vähän pitemmänkin matkan päähän on helppo nakki. Voi olla niinkin. Pidän kuitenkin Helsingin katuroskisten määrää riittämättömänä. Niitä on aivan liian harvassa. Vähän kärsimättömämpi kanssakulkija on jo nakannut karkkipaperin, maskin tai jotain muuta kädessä pyörivää maastoon ennen kuin se seuraava roskis tulee vastaan.

Nyt korona-aika on vielä lisännyt roskien määrää entisestään, kun noutoruokapakkaukset esimerkiksi astuivat kuvaan. Toinen kysymys on, onko resursseja niiden tyhjennyksestä huolehtimiseen…. Euroopan paras pääkaupunki ei saa muistutta kaatopaikkaa!

Lisää julkaisuja

9.5.2021

Haloo! Täällä ITÄ – kuuleeko meitä kukaan?

Täällä Itä – kuuleeko kukaan?

9.5.2021

SOTE – mikä meitä mahtaa odottaa

Helsingin sosiaali – ja terveyspalveluiden kohtalosta alkaa kaiken aikaa kuulua yhä huolestuneempia äänenpainoja. Hallitus vie rytinällä eteenpäin SOTE-uudistusta, joka on